Pehr Paavalinpoika Savola

Hänen syntymä- ja kuolinaikaansa ei tiedetä, eikä myöskään hänen puolisonsa nimeä. Hän oli kuollut niin nuorena, että ei ole ollut isäntänä Savolassa, vaan hänen isänsä jälkeen tulee isännäksi hänen poikansa Kristian.

Vuodesta 1693 vuoteen 1697 olivat suuret hallavuodet pohjoismaissa. Silloin noin neljäsosa ihmisistä kuoli nälkään ja kulkutauteihin. Kerjäläisiä vaelteli laumoittain ja heitä oli teiden varsilla paleltuneina ja nälkään kuolleina. Heitä haudattiin saariin laskematon määrä. Ruoveden kirkolla haudattiin 1697 huhtikuussa 74 tuntematonta nälkään kuollutta vainajaa. Taloja autioitui noina vuosina, kun kaikki talin asukkaat kuolivat. Myöhemmin tulleet uudet asukkaat saivat ensitäikseen korjata pois entisten asukkaiden luut.

Melkoisella varmuudella on myös Pehr Savola kuollut noina vuosina, koska hänen poikansa Kristian tulee isännäksi vuonna 1702.

Aleksis Kivi seitsemässä veljeksessä:
"Mutta kiittäkäämme, että kuulumme sukuun, joka on oppinut taistelemaan nälän kanssa. Sukuun ja kansaan."