LARS (Lauri) MANNILA.
(Manninen)

Syntynyt noin vuonna 1490.

Lauri Mannila ostanut nykyisen Keuruun kirkonkylän seudulla sijainneen erämaa-alueen, joka on ollut nimeltään Lapintaival ja kuulunut sitä ennen Kangasalan Leipin kylän omistukseen.

Lauri Mannila on Suur-Keuruun alueen ensimmäinen vakinainen asukas. sillä asiakirjat eivät ilmaisen aikaisemmin tullutta.

Joissakin kirjoissa kerrotaan Mannisen suvun tulleen Keuruulle Savosta, mutta monet seikat todistavat, että hän on tullut Pirkkalasta. Kun nimi Mannila hyvin usein kirjoitetaan muotoon Manninen, niin tuo oletettu savolaisuus perustuu kokonaan nen-päätteiseen nimeen. Tultuaan Lapintaival nimiselle erämaalle ja perustaessaan sinne talon on hän antanut sille nimeksi Mannila, joka hämäläisen tavan mukaan tuli myös sukunimeksi. Samoin hämäläisen tavan mukaan isännästä puhuttaessa nimeen liitettiin nen-pääte. Myöskin jo 1400 - luvulla oli Hämeessä, Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa nen-päätteisiä nimiä, joskaan ei niin paljon kuin savossa.
Vanhan perimätiedon mukaan Manniset olivat vaaleatukkaisia, leveäharteisia ja voimistaan kuuluisia miehiä, joka sekin viittaa hämäläisyyteen. Erämaan osto on tapahtunut ennen vuotta 1552, siis ennen Kustaa Vaasan määräämää erämaiden valtiolle luovutusta, sillä silloin ei kukaan enää olisi ostanut maata, jota sai ilmaiseksi kun vain asettui sinne asumaan. Kun erämaat kuuluivat hämäläisille ja pirkkalisille, niin he eivät sietäneet savolaisia erämaillaan, vaan heidän välillään syntyi usein taisteluita, kun savolaiset tulivat kalastamaan heidän vesilleen.
Lapintaival mainitaan kuuluneen ns. vanhaan rälssiin ja sen vuoksi sitä ei mainita vuosien 1552, 1553, 1554, 1555, 1556 ja 1557 erämaiden omistajien luetteloissa, sillä noihin luetteloihin ei laitettu vanhaan rälssiin kuuluvia maita. Lapintaival mainitaan kuuluneen Pirkkalan Viikin kartanoon.
Asiakirjassa, jossa kerrotaan Lapintaipaleen ostosta, mainitaan Mannilan ostaneen sen omilla rahoillaan. Se todistaa, että Lauri Mannila on ollut lähtöisin varakkaasta kodista, mutta mihin sukuun hän kuului ja mikä oli hänen aikaisempi sukunimensä, siitä ei ole aivan täyttä varmuutta, joskin sen voi noiden maanostojen ja tapahtumien nojalla melko varmasti tietää.
Lapintaipaleelle, joka oli kooltaan lähes 10.000 hehtaaria, muodostui Mannilan talo. Erätalonpojan elämä oli hankalaa hallan ja petojen vuoksi. Irtain omaisuus oli nykyajan mittapuulla katsottuna vähäistä. Vuoden 1571 hopeaveroluettelon mukaan Mannilassa oli vaskea ½ leiviskää, yksi hevonen, jonka arvo oli 15 markkaa, kaksi lehmää, yksi vuohi, yksi sika ja koko irtaimiston arvo oli 44 markkaa 3 äyriä.
Lauri Mannilalla on ollut ainakin yksi poika, Thomas, josta tulee hänen jälkeensä Mannilan isäntä. Mahdollisesti on ollut hänen poikansa Antti Manninen, joka on vuosina 1567-1618 Suolahden talon eli nykyisen Pekkalan isäntänä ja jonka poika Nils on Suolahden isäntänä vuosina 1619-1635.

"Saapui kauas erämaille
Hämeen rintamailta mies.
Peninkulmain, taipaleitten takaa
määränpäähän tulla ties.

Ostanut ol omaksensa
sieltä suuren ikisalon.
Saapui kera vaimon, lasten,
alkoi vaiheet uudistalon.

Yli laaksoin, harjujen ja rantain
kauas, kunne silmä kantoi
kaikki oli maata omaa,
rintaan onnentunteen antoi.

Raadannan ja osan raskaan
korpi antoi raivaajalle.
Hiljaa väistyi korven laita,
talo nousi kunnahalle.

Laitoit riihen, rantaan saunan,
kaadoit kasken, kuokit pellon.
Kesäpäivin kotihaasta
kuului kilke karjankellon.

Kestit vilun, viiman jäisen,
nälän, minkä halla toi.
Myöskin vapauden riemun
korpi raivaajalleen soi.

Kestit kaikki kirot korven,
nukuit sutten ulvontaan.
Palkan siitä sait sä parhaan
- omaksesi kauniin maan."